
Selman soitinverstaan takana toimin minä, Senni Ruuskanen. Juureni ovat savolaiset ja olen päätynyt Helsinkiin monen paikan kautta. Ensikosketuksen soitinten rakentamiseen sain 10-vuotiaana, kun ukkini kanssa päätimme rakentaa kitaran kesäprojektina. Kummallakaan meistä ei silloin ollut aavistustakaan kuinka sellainen tehdään, joten rakentaminen tuntui kuin pyörän uudelleen keksimiseltä – puuosat löytyivät mökin vajan ylisiltä ja kielet vanhasta kotikanteleesta. Uskon että molempien ihmetykseksi siitä tuli jotenkuten soiva ja se koristaa vieläkin kesämökkimme seinää.
Vuosia kului, tein muutaman sähkökitaran ja päädyin opiskelemaan kitaranrakennusta Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen. Siellä uppouduin niin sähköisten kuin akustistenkin kitaroiden maailmaan ja opin myös folk-instrumenteista. Vaikka silloin koulun jälkeen valitsin eri urapolun, säilyi soitinrakennus ja -korjaus yhä sivutyönä.
Korona-pandemian aikaan lähdin Belgiaan vuodeksi oppimaan historiallisten soittimien rakentamista ILSA:ssa (International Lutherie School of Antwerpen), joka oli loistava paikka kerätä tietoa vanhoista käsityömenetelmistä ja työkaluista sekä tavata loistavia uusia kollegoita.
Opintojen jälkeen sain töitä A-P Paasoselta Soitinpaja Jasesoissa ja päädyin työskentelemään hänelle puolentoista vuoden ajan Jyväskylässä. Vuonna 2024 oli aika muuttaa takaisin Helsinkiin ja perustaa oma yritys – Selman soitinverstas.